Johannes 
24.6.2010

Näytelmä Johannes Virolaisesta on kova juttu. Menkää katsomaan, kun näytelmän esittämistä jatketaan syksyllä maakunnissa. Arto Myllärinen on ohjannut Kirsti Mannisen ja Tytti Isohookana-Asunmaan käsikirjoituksen pohjalta Johannes-näytelmän. Tapio Liinoja esittää murretta myöten uskottavalla tavalla Virolaista. Tiia Louste on niin kuin Kaarina oli.

Johannes on oppitunti Suomen poliittiseen historiaan 1930-luvulta aina vuosisadan loppuun. Kansakunnan tärkeät poliittiset käännekohdat kuvataan osuvasti. Tietysti Maalaisliiton ja Keskustapuolueen tapahtumat ovat erityisessä valokiilassa. Virolaisen suhteet Vennamoon, Kekkoseen ja Karjalaiseen leimaavat vuosikymmenten soljumista.

Kekkosen rooli Virolaisen nousussa Maalaisliiton johtoon 1964 samoin kuin hänen syrjäyttämiseensä 1980 oli keskeinen. Presidentin äkäiset myllypuhelinsoitot Virolaiselle olivat paljon puhuvia. Tosiasia on se, että vain Virolainen pystyi syrjäyttämään V. J. Sukselaisen vuonna 1964.

Tappio Turun puoluekokouksessa Väyryselle 1980 pani liikkeelle erään merkittävimmistä poliittisista lohkaisuista: Kansa on puhunut, pulinat pois. Mutta revanssi tuli nopeasti. Kuopion ylimääräisessä puoluekokouksessa 15.11.1981 Keskustan ennätyssuuri puoluekokousväki valitsi Virolaisen Keskustan presidenttiehdokkaaksi. Karjalainen, K-linja, hävisi. Parin vuosikymmenen paine laukesi.

Virolainen oli aidosti kansan mies, puolusti lujasti kansanvaltaa ja eduskuntaa. Oli hän myös puoluemies ytimiä myöten.

Johannes on inhimillisesti puhutteleva näytelmä. Johanneksen ja Kaarinan lapsettomuus ja sittemmin raastava avioero kertovat omalta osaltaan, että poliitikon elämässä on muitakin vaikeita paikkoja kuin politiikka itsessään. Niitä taitaa löytyä jokaisen johtavan poliitikon vaelluksessa.

Virolainen oli läpi poliittisen uransa yläsommeelainen maalaispoika. Yläsommee oli numero yksi, Vironperä oli numero kaksi, ja sitten tulee paljon tyhjää. Tietysti Suomen asia on ylinnä. Näytelmän kaari alkaa Yläsommeelta ja päättyy sinne. Näytelmässä Johannes istuu kotipaikkansa kivellä, ottaa hatun päästä, on hiljaa, valot hämärtyvät, kaari on laskenut.

Jokainen kynnelle kykenevä keskustalainen menköön katsomaan Johanneksen. Se antaa miettimisen aihetta. Siinä on opiksi otettavaa, jopa politiikan toimijoille ja ylöspäin innolla pyrkiville poliitikonaluille.

Yksi opetus Johanneksesta on se, että tapahtuipa mitä tahansa ja olipa vastuut millaisia hyvänsä, viisainta on olla oma itsensä – ja vain se.