Alapitkän patsasjuhla- Töllötin
31.5.2010

ALAPITKÄN PATSASJUHLA

Monisatapäinen joukko Savosta ja lähimaakunnista kokoontui Alapitkälle Helluntain aattona lauantaina 22.5. asutustoiminnan ja Veikko Vennamon muistomerkin paljastustilaisuuteen. Patsasjuhlan jälkeen istuttiin pari tuntia juhlaseminaaria asutustoiminnasta ja lopuksi pidettiin Asutusmuseon kymmenvuotisjuhla. Juhlatapahtuma onnistui puitteiltaan, sisällöltään ja hengeltään. Siitä jäi lämmin mieli.

Kansainvälisestikin ottaen uskomaton on se miten Suomi onnistui yli 400 000 evakkokarjalaisen sijoittamisessa Kanta-Suomeen. Suuri osa heistä asettui Suomeen nimenomaan asutustoiminnan ratkaisujen ansiosta. Tätä ponnistusta ja suoritusta on nykypolven suomalaisten palautettava mieliin – yhteisen tulevaisuutemme takia.

Siinä Veikko Vennamon työ oli ratkaiseva, nimenomaan käytännön asioiden hoitamisessa. Toki muitakin vahvoja vaikuttajia sopii mainita, Urho Kekkonen ja Johannes Virolainen Veikko Vennamon rinnalla. Vennamon päättäväisyys oli tuloksellista, kun karjalaisperheille tuli löytää uusi asuinsija Kanta-Suomesta.

Oli enemmän kuin paikallaan, että patsashanke toteutui Karjalan Liiton 70-vuotisjuhlavuonna. Urho Virkkunen – mies Maaningalta – on ollut niitä aktiivisimpia patsaan ajajia. Urho osallistui patsasjuhlaan, häntä muistettiin, ja näin tämäkin huomionosoitus osui kohdalleen.

Patsashanke on ollut suomalaisia yhdistävä hanke. Karjalan Liitto on tässä ollut liikkeellepaneva voima. Niin valtiovalta, Lapinlahden kunta kuin poliittiset ryhmätkin ovat tukeneet hanketta kukin omalla tavallaan. Pääministeri Vanhanen toimi hankkeen suojelijana.

Maalaki oli aikoinaan Eduskunnalta sekä välttämätön että viisas päätös. Se vaati rohkeutta. Maanhankinnan läpiajaminen ei ollut yksinkertainen asia. Hankkeella oli tiukat vastustajansa; suurmaanomistajien suunnalta pantiin lujasti hanttiin. Myös jotkut politiikan johtopaikoilla epäröivät tai vastustivat hanketta. Rahvasta ja karjalaisia ymmärtäneet poliittiset ryhmät yhteistyöllään ja päättäväisyydellään veivät tämän asian oikeaan satamaan. Maa pelastettiin.

Asutustoiminnan ja Veikko Vennamon muistomerkin voi nimetä sovinnon patsaaksi. Eheytys ja sovinto ovat nuoren itsenäisen kansakunnan suuri linja. Tasavalta syntyi sille ajatukselle, että olemme tasavertaisia suomalaisia. Emme voi hyväksyä kuningaskuntaa siihen kuuluvassa säätyajattelun hengessä. Itsenäistymisen jälkeen vapaussodan ja kansalaissodan haavojen lääkitseminen edellytti radikaalia sosiaalista politiikkaa - torpparivapautuksesta lähtien. Äärioikeiston hankkeiden tyssääminen kansanvaltaisilla voimilla 1930-luvulla loi pohjaa eheytykselle. Karjalaisten sijoittaminen Suomeen loi pohjan hyvinvointiyhteiskunnalle. Alapitkän patsaassa konkretisoituu sovinto- ja yhteistyöpolitiikan saavutukset ja henki. Nyt tuota henkeä tarvitaan niin, ettei yhteiskunnastamme kehity vastakkainasettelun, ristiriitojen ja jyrkkien erojen tyyssija.

Palautettakoon mieliin sekin, että Johannes Virolainen (Viipurin maalaiskunta) ja Veikko Vennamo (Jaakkima) löivät sovinnon kättä vuoden 1996 elokuussa. Vennamolle olisi kuulunut ministerin arvo.

Eheytyksen ajatus ei ole mennyt hautaan. Yhteiskunnalliset erot ovat Suomessa jyrkentyneet. Eriarvoistumispaineet ovat valtaisat. Suomessa on satojatuhansia köyhiä ihmisiä. Vanhat kehitysalueet ovat helisemässä. Yhteiskunta keskittyy. 2010-luvun politiikan suuria haasteita on pitää kansakunta oikeudenmukaisuuspolitiikan kautta ehyenä niin, että jokainen suomalainen tuntee elävänsä aidosti omassa isänmaassaan. Yhteiskuntarauha lepää oikeudenmukaisuuden ja eheyden varassa.

Alapitkä on oiva valinta asutustoiminnan ja Veikko Vennamon muistomerkille. Se sijaitsee tsasounan kanssa samalla tontilla. Peltoaukion toisella puolella on asutusmuseo. Karjalaisväkeä sijoittui Lapinlahdelle ja Savoon merkittäviä määriä. Ortodoksinen usko ja perinne elävät väkevästi näillä seuduilla.

Asutustoiminnan muistomerkki panee ajattelemaan yhteiskunnallisten ongelmien ratkaistavuutta. Useimmat ongelmat ovat meidän ihmisten aiheuttamia. Luulisi, että ne ovat myös ihmisten ratkaistavissa. Siinä vaaditaan lujaa tahtoa ja rajat ylittävää yhteistyötä. Vain tällainen lähtökohta voi siivittää tulokselliseen poliittiseen päätöksentekoon. On toivottavaa, että asutustoiminnan muistaminen rohkaisisi suomalaisia päättäjiä katsomaan tämän päivän ongelmia siinä hengessä, että ne ovat kaikki ratkaistavissa. Historiamme ei saa unohtua.

Loppuun mielenkiintoinen yksityiskohta: Maan johtava sanomalehti, Helsingin Sanomat, ei noteerannut millinkään vertaa Alapitkän valtakunnallisesti ja historiallisesti merkittävää tilaisuutta. Mistä se kertoo? Ainakin siitä, että meillä on kaksi Suomea.