Savon kuntien tulevaisuus- seminaari Kuopion musiikkikeskuksessa
18.5.2010

Kansantalous koetuksella – kunnat paljon vartijana. Mitä valtion pitäisi tehdä kuntien talouden ja kuntapalvelujen kehittämiseksi?

Tällaisessa tilaisuudessa on suuri houkutus toimia joulupukkina, luvata kaikenlaista varsinkin vaalien lähestyessä. Olemme kuitenkin siinä tilanteessa, että on viisainta kertoa totuus mutta samalla on tärkeää rohkaista kansalaisia, myös kuntia. Suomi ja suomalaiset selviytyvät.

Kreikan tapaus jatkoaskelineen osoittaa, että varmaa on vain suuri epävarmuus ja se, että uudet ikävät yllätykset ovat mahdollisia. Olemme ilmeisesti siirtyneet jatkuvaan epävarmuuden ja yllätysten aikaan. Elämme myös siinä mielessä uutta aikaa, että valtioiden ja kansojen keskinäinen riippuvuus yhdistää niitä taloudessa, ilmastokysymyksissä, luonnonilmiöissä, rikollisuudessa ja epidemioissa. Ei ole lähellä ja kaukana olevia asioita.

* * *

Suomi on nyt joutunut työttömyyskriisiin ensimmäisen kerran 1990-luvun jälkeen. Työvoimapula on toistaiseksi väistynyt, ja sen tilalla on meille perinteellisen tuttu työttömyys – nuorten osalta jopa suurtyöttömyys. Viennin ja teollisuustuotannon jyrkkä romahtaminen on syventänyt kriisiä. Moni asia on nyt paremmin kuin 1990-luvun lamaan syöksyttäessä. Suomi ei ole ajautunut kuilun partaalle ja eurooppalaisessa talousvertailussa tilanteemme on hyvä. Talouspolitiikan kärkiasioina ovat nyt yritysten toimintaedellytykset, kilpailukyky ja sitä kautta työllisyyden parantaminen.

Työttömyys ja sen kustannukset ovat Suomen talouden pahin riesa. Niin se on emu-alueellakin. Joka kymmenes on tänä vuonna työtön. Se on taloudellinen menetys, inhimillinen tragedia ja sosiaalinen aikapommi. Voi se merkitä myös poliittista pamausta.

Kirkkaana tavoitteena täytyy olla työllistävän kasvun aikaansaaminen. Siihen tarvitaan erittäin maltillista työvoimakustannusten nousua ja ostovoiman sekä kotimaisen kysynnän ylläpitämistä. Tämä puolestaan onnistuu yhdistämällä maltillinen palkkapolitiikka vakauttavaan finanssipolitiikkaan.

Epävarmuuden aikana sopimisen politiikka nousee suureen arvoon. Kun tavoitteena on saada julkiset menot tasapainoon tulojen kanssa, työntekijöiden ja työnantajien on kyettävä löytämään toisensa. Asiat on sovittava yhdessä. Se on ollut sitten sotien yhteiskuntamme perinteinen vahvuus, jolla olemme selviytyneet todella vaikeista paikoista. Meidän on rakennettava uudelleen sopimus-Suomi. Se on parempi vaihtoehto kuin siirtyminen vahvemman oikeuteen. Räikeät tuloerot, työttömyys ja syrjäytyminen sekä yhteiskunnan rikkinäisyys veisivät Suomen tuhoisalle tielle.

Julkisen talouden ykkösongelma on pahaksi käyvä kestävyysvaje. Väki ikääntyy, työmarkkinoilta poistuu enemmän naisia ja miehiä kuin mitä sinne tulee, hoito- ja hoivakustannukset kasvavat. Suomi on elvyttänyt talouttaan hyvän valtiontalouden tilanteensa ansiosta massiivisella velanotolla, mutta silläkin on rajansa. Menot ja tulot on saatettava keskenään tasapainoon. Se on kestävyysvajeen poistamista ja hallintaa. Verotuksen kiristäminen, työurien pidentäminen ja kustannusten vähentäminen ovat väistämättä edessä. Työn tuottavuutta on selkeästi nostettava läpi yhteiskunnan, myös ja etenkin julkisella sektorilla.

Euroryhmän puheenjohtaja Jean-Claude Juncker on todennut mietelmänomaisesti: "Tiedämme mitä tulisi tehdä, mutta emme tiedä miten tulisimme uudelleen valituiksi, jos teemme sen." Suomen Kreikan suurlähettiläs Ole Norrback on puolestaan muistellut Kreikan poliittista johtajuutta synkeästi: "Populisteja vain – ei poliittista rohkeutta." Toivottavasti Suomi ei ole tällaisen todellisuuden edessä, kun vajaan vuoden päästä kansa käy valitsemaan maalle uutta eduskuntaa ja hallitusta. Seuraavalla vaalikaudella tehdään vain epämiellyttäviä päätöksiä. Niitä ei voi tehdä ilman vastuunkantajia. Onko heitä? Saavatko nämä vastuunkantajat kansan luottamuksen vai ovatko lupailijoiden löysät puheet houkuttelevampia? Joka tapauksessa nyt kaivataan johtajuutta sanan vaativimmassa mielessä.

* * *

Yli 65-vuotiaiden osuus nousee nykyisestä 17 prosentista 27 prosenttiin vuoteen 2040 mennessä. Puolestaan työikäisten osuus pienenee nykyisestä 66 prosentista 58 prosenttiin. Työikäisten määrähän vähenee jo tänä vuonna, kun suuret ikäluokat alkavat siirtyä eläkkeelle. Vauhti pahenee. Suomen huoltosuhde heikkenee Euroopan nopeinta vauhtia ja on vuonna 2030 maanosan heikoin.

Suomesta tulee hurjaa vauhtia hoito- ja hoivayhteiskunta. Jo 15 vuoden kuluttua sosiaali- ja terveydenhuollon piirissä tarvitaan ainakin 80 000, ellei jopa 120 000 ihmistä enemmän hoitamaan ja hoivaamaan vanhaa väkeä. Samaan aikaan näistä tehtävistä lähtee eläkkeelle kymmeniätuhansia naisia ja miehiä. Tämä tarkoittaa Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen laskelmien mukaan sitä, että joka neljännen työikäisen tulisi työskennellä vuonna 2025 hoito- ja hoiva-aloilla. Työikäisiä Suomessa olisi tuolloin siis noin kaksi miljoonaa, ja heistä joka neljäs hoitaisi toisia suomalaisia. Jokainen tajuaa tämän yhtälön mahdottomuuden. Tulee raju kilpailu työvoimasta eri alojen välillä.

Suomen valtio velkaantuu tällä hetkellä yli 20 000 euroa joka minuutti. Tänä vuonna valtionvelka kasvaa noin 76 miljardiin, joka on 43 prosenttia bruttokansantuotteesta. Pari vuotta sitten tuo osuus oli alle 30 prosenttia. Kuntatalouden näköala on jyrkästi alijäämäinen. Arvioidaan, että kuntien nettovelka nousisi vuonna 2014 yli kaksinkertaiseksi vuoden 2009 tasosta. Pelko on, että kuntien väliset taloudelliset erot alkaisivat uudelleen kasvaa. Jos mitään ei tehdä, kunnalliset veroprosentit nousevat useilla prosenttiyksiköillä.

Valtio on toki toiminut kuntien tilanteen helpottamiseksi. Yhteisövero-osuuden korotus kymmenellä prosenttiyksiköllä vuosina 2009–2011, työnantajan kela-maksujen poisto, kiinteistöveron ala- ja ylärajojen korotukset, harvaan asutuimpien kuntien ja eräiden saaristokuntien valtionosuuksien korotus ja kuntien valtionosuuksien ylimääräiset korotukset vahvistavat kuntataloutta tänä ja ensi vuonna vuositasolla yhteensä noin 750 miljoonalla eurolla. Tämän sanon – en kehuakseni hallitusta – vaan todetakseni, että vastuu palveluista on yhteinen julkisella vallalla, valtiolla ja kunnilla.

Kaksi johtopäätöstä Kreikan tapauksen ja maailman myllytyksen keskellä on tehtävissä. Ensinnäkin meidän suomalaisten on pidettävä kotipesä kunnossa. Tarkoitan kansantaloutta, julkista taloutta ja koko yhteiskuntaa. Ei päästetä alijäämiä syntymään, pidetään työttömyys kurissa, mitoitetaan menot tulojen mukaan ja sovitaan asioista.

Toinen johtoajatus on vielä tärkeämpi. Menestymme jatkossakin, jos yhteiskunnassamme vallitsee nykyistä selkeämmin sellainen arvojärjestys, että vastuunotosta palkitaan tai ei ainakaan rangaista ja että vastuuta kantava suomalainen saa omasta mielestään yhteiskunnan puolelta oikeudenmukaisen kohtelun. Jos vastuuta arvostava asenne päätöksenteossa on vahva, Suomi menestyy. Mikäli lusmuilu, vastuun väistely ja erivapaudet kukoistavat, Suomelle käy köpelösti.

Professori Juha Siltala osuu asian ytimeen: "Moraalinen vastavuoroisuus rikkoutuu, jos joku saa tähtitieteellisen palkkion vain rakenteellisen asemansa perusteella ja vertaisryhmänsä tuella. Ahkerien ja osaavien ihmisten palkitseminen kyllä hyväksytään." Suomalainen sopeutuu, jos herrat näyttävät kestävää esimerkkiä.

* * *

Mitä siis tehdä?

Avain on hyvä työllisyys ja kukoistava yrittäjyys. Työpaikat tuovat verotuloja, joilla palvelut rahoitetaan. Tämä on rautainen yhtälö. Hallitusten on jatkettava yrittäjäystävällistä vero- ja talouspolitiikkaa, joka kannustaa työllistämään. Kuntien on puolestaan aktiivisesti luotava suotuisia toimintaedellytyksiä yrityksille ja niiden investoinneille.

Toisekseen on välttämätöntä jatkaa paras-hanketta. Se täyttää viisi vuotta. Hallinto- ja kuntaministeri Hannes Manninen polkaisi sen liikkeelle. Ministeri Kiviniemi hyppäsi kiitävään junaan. Valtiosihteeri Raimo Sailas on todennut, että tämän hankkeen suurin vika on sen myöhästyminen parillakymmenellä vuodella. Niin tai näin, tätä hanketta on jatkettava nimenomaan niin, että kehitetään palvelujen tuottamistapoja. Nyt on liiaksi keskitytty rakenteisiin ja kuntaliitoksiin, mutta jätetty vähemmälle palvelujen tuottamisen tehokkuus. Nyt on puhti pantava sinne. Kuntalaisille lähipalvelut ovat tärkeitä: esi- ja perusopetus sekä sosiaali- ja terveyspuolen peruspalvelut. Erikoissairaanhoito tulee järjestää myös Itä-Suomessa yhteiselle pohjalle. Pohjois-Savon, Etelä-Savon, Itä-Savon ja Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirien yhdistyminen on realismia tulevaisuudessa.

Kolmanneksi on sovittava sitovasti siitä, että valtio ei osoita kunnille uusia velvoitteita. Siihen ei ole kerta kaikkiaan varaa. Jos niitä velvoitteita asetetaan, niihin pitää liittyä selvä rahoitussuunnitelma.

Neljänneksi on uskallettava pohtia kuntien rahoitusjärjestelmän uudistamista. Kuntien verotulopohjaa on esitetty laajennettavaksi muun muassa jäteveroon ja polttoaineveroon.

Viidenneksi; on käynnistettävä koko julkista hallintoa koskeva yhteensopivien tietojärjestelmien rakentaminen. Sen johtajuus on pidettävä valtiovarainministeriössä ja toimittava ripeästi. Suomi on liian runsaiden tietojärjestelmien luvattu maa. Ne eivät pelaa yhteen, mutta ovat todella kalliita niin kunnille kuin valtiollekin. Tietojärjestelmien pitää olla palveluita ja hallintoa auttava renki, ei henkilöstön työn suorittamista liiaksi määräävä isäntä kuten nyt on. Emme ole tietoyhteiskunta ainakaan tässä mielessä.

* * *

Täällä Pohjois-Savossa ja muuallakin kuntaliitokset ovat sujuneet verkkaisesti. Toki on päinvastaisiakin esimerkkejä. Suomessa on nyt 342 kuntaa. Pidän selvänä, että kuntien yhdistyminen jatkuu. Yhdistymisavustukset loppuvat vuoteen 2013, ellei uusia päätöksiä tehdä.

Kuntarakenne ei ole paras-hankkeen pääasia, se on palvelutuotannon uudistamisessa. Mutta välttämätöntä on, että pienehköt kunnat muodostavat vapaaehtoisuuden pohjalta uusia isompia kuntia. Ajattelutavassa tarvitaan uusi asento ja asenne: muodostetaan uusia kuntia, sen sijaan että liitetään kunta b kuntaan a.

Monissa kuntayhtymissä raskaat hallintorakenteet häivyttävät vastuut. Perustellumpaa olisi se, että kuntayhtymän korvaisi kokonaan uusi kunta, jossa myös kansanvalta toimii ja vastuut olisivat kirkkaat. Vallan ja vastuun täytyy kohdata myös henkilötasolla. Pohjois-Savossa olisi syytä pohtia naapurien kesken uusien kuntien muodostamista.

Pidän selvänä, että ensi kevään hallitusneuvotteluissa kuntien asema ja palvelurakenteet ovat esityslistan kärkipaikoilla.