Näyttävätkö Lapinlahti ja Varpaisjärvi esimerkkiä? - Töllötin
17.2.2010

Näyttävätkö Lapinlahti ja Varpaisjärvi esimerkkiä?

Lapinlahden ja Varpaisjärven kuntaliitos on Ylä-Savon ykkösuutisia. Yllätys se ei ollut, sillä niin tiivistä kuntaparin yhteistyö on viime vuosina ollut. Yhteinen kunnanjohtaja Airaksis-Heikki on ollut naapuriyhteistyössä piste i:n päällä.

Tällaisia päätöksiä ei Pohjois-Savossa ole juurikaan tehty. Vehmersalmi ja Karttula tekivät liiton Kuopion kanssa. Muutapa ei ole tapahtunutkaan.

Olemme tottuneet hoitamaan kuntaa laajempia alueellisia kysymyksiä kuntayhtymärakennelmalla. Niistä on sotien jälkeiseltä ajalta myönteisiä tuloksia. Kuntalaisten palvelut on voitu kohtuudella turvata. Tosin jonkin aikaa on kuulunut murinaa, että kuntayhtymissä vastuut häipyvät teille tietymättömille. Myös hallinnon kankeudesta ja kalleudesta valitetaan. Se murina kannattaa ottaa tosissaan.

Ylä-Savon neljä naapurusta Iisalmi, Kiuruvesi, Vieremä ja Sonkajärvi lyöttäytyivät yhteen sosiaali- ja terveydenhuollon asioissa Paras-hankkeen toteuttamiseksi. Neljä kuntaa tekivät yhteistyösopimuksen niin kuin hallitus ja eduskunta edellyttivät.

Sekin hallintorakennelma on melko monimutkainen. Sitä kohtaan osoitetaan kritiikkiä myös rakennelmaa suunnitelleiden ja päättäneidenkin suunnalta. Tehdään nyt Ylä-Savon sotesta niin toimiva kuin mahdollista kuntalaisten kannalta. Uudelleen arvioinnin aika tulee aikanaan.

Suomalainen hyvinvointivaltio on hallinnoltaan raskasrakenteinen. Hallintoa ja byrokratiaa on monella alalla ja tasolla rutosti muuhun toimintaan verrattuna. Väitetään, että Suomessa julkinen hallinto vastaa kahdenkymmenen miljoonan asukkaan valtiota. Voimavarat on jaettu jaettu. Näin ei voi jatkua.

Kuntarakenteiden muutos ei Suomessa pysähdy vuoteen 2010. Edessämme on reippaasti suurempi muutos kuin mitä tähän asti on koettu. Elinkeinoelämän puolella yhdistyminen on ollut ajan sana jo pitkään. Monet taloudelliset yhteisöt, pankit mukaan lukien, hakevat laajempia mutta luonnollisia alueellisia kokonaisuuksia. Yhteenliittymiä tehdään toiminnallisten tarpeiden ja/tai työssäkäyntialueiden pohjalta. 

En usko yksisilmäisen suuruuden autuuteen. Nythän siitä ei ole kysymys. Luontaisten kokonaisuuksien rakenteleminen osoittaa sen sijaan tervettä järkeä ja vastuullisuutta. Myös kuntapuolella on reagoitava ympäristön muutoksiin.

On vain totuuden kertomista, että nykyiset kuntarajat ovat pääsääntöisesti muotoutuneet hevoskärryaikaan. Raimo Sailashan on tästä puhunut jo vuosia.

Seuraavalla ja sitä seuraavalla vaalikaudella kuntarakenne muuttuu pitkillä harppauksilla, niin arvelen. Vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeen kuntakentällä otetaan uusia askelia taloudellisten tosiasioiden pakottamana. Kuntaliitoksia liukastavat määrärahat päättyvät nykyisellään 2013.

Niissä kunnissa, joiden kulisseissa jo pohditaan kuntaliitoksia, palvelujen tuottamista ja omaa taloudellista kantokykyä, on perusteltua tehdä liitosratkaisut ennemmin kuin myöhemmin.

Kuntaliitoksia vastustavien ääntä perusteluineen on syytä kuunnella tarkoin. Syyt vastustukseen poistuvat tai hälventyvät vain myönteisten poliittisten päätösten ansiosta.

Kotikunta ja kotiseutu ovat monelle meistä lämpimiä, läheisiä ja tärkeitä asioita. Niissä toimii tunne ja tunnejärki. Kotiseututunne ei ole kytköksissä hallinnollisiin rajoihin. Kuntaliitokset ilman palvelujen tuottamisen tehostamista eivät auta kuntalaisia eivätkä ole vastaus kuntien talousongelmiin.

Otan esimerkin omista tunteistani. Tunnen olevani kirmalainen, kotikyläni mukaan. Sanon Kirman ensimmäisenä, kun kysytään, mistä olet kotoisin. Täsmennän kotipaikkaani Iisalmella, Savolla tai Ylä-Savolla, jos kysyjä jatkaa tivaamista. Karttulalainen pysyy sisimmässään karttulalaisena, vaikka Karttulan alue onkin tulevaisuudessa osa Kuopiota. Niin varmaankin on myös Vehmersalmen laita.

Toivottavasti Lapinlahden ja Varpaisjärven ratkaisu näyttää Savossa rohkaisevaa esimerkkiä ajanmerkkien lukemisesta.