Onko hyvinvointivaltiolla tulevaisuutta? - Valtiovallan tervehdys Atrian Tulevaisuusseminaarissa - aateseminaari
11.2.2010

ONKO HYVINVOINTIVALTIOLLA TULEVAISUUTTA?

Hyvinvointivaltio on kriisissä, rahoitus- ja tasa-arvokriisissä. Maailmanlaajuinen lama on vienyt erityisesti sen kysymyksen eteen, millä Suomi ja suomalaiset rahoittavat kaiken hyvinvointivaltioon liittyvän hyvän, kun velan otolla on rajansa, kun huoltosuhde huononee nopeasti ja kun ilmastotavoitteiden rahoittaminen painaa päälle.

Pääministeri tiivisti kansakunnan tilan eduskunnassa 9.2.2010: "…meillä ei ole tiedossa tulevaisuudessa riittäviä varoja kansalaisille antamamme hyvinvointilupauksen täyttämiseen."

Hyvinvointivaltion rahoitusreseptistä vallitsee suurilla linjoilla yhteisymmärrys. Työuria pidennetään, veroja kiristetään ja tuottavuutta parannetaan. Myös leikkauksia on tehtävä. Kaikkia näitä tarvitaan. Poliittista erimielisyyttä on siitä, mikä on näiden keinojen aikataulu, keskinäinen järjestys ja sisältö. Vielä nykyisen hallituksen on linjoitettava talouttamme tervehdyttävää kurssia. Lisäbudjetti, kehyspäätös ja vuoden 2011 budjetti ovat näitä linjoituspaikkoja.

Nyt ei ole vielä kysymys suomalaisten elintason dramaattisesta pudotuksesta. Tulevaisuuden odotukset ovat heikentyneet merkittävästi. Kriisitietoisuus näyttää olevan melko hintelää. Lähivuosina on edessä yleinen tinkiminen. Kaikki joutuvat osallistumaan siihen. Yhteiskunnallinen hyväksyntä on sitä laajempaa, mitä esimerkillisemmin hyväosaiset ovat valmiita tinkimään omista eduistaan.

* * *

Suomi on selviytynyt talouskriiseistä kohtuullisesti, vaikka esimerkiksi 90-luvun lama jätti vieläkin näkyvät jälkensä yhteiskuntaamme. Maailmantalouden muutokset, joilla on myös poliittisia seurauksia, ja oman yhteiskuntamme sisäinen sosiodemografinen näköala, panevat kysymään, mitä on tehtävä hyvinvointivaltion elinvoimaisuuden turvaamiseksi, vai onko edessä hiljainen näivettyminen.

J.W. Snellmanin kerrotaan sanoneen: "Mikä on mädännyttä, kaatukoon". Onkin kysyttävä, mikä hyvinvointivaltiossa on säilyttämisen arvoista, mikä joutaa mennä ja mitä pitäisi uudistaa? 2010-luvun ongelmien rinnalla on pohdittava pitemmän aikavälin linjauksia.

Tausta on se, että rakensimme hyvinvointivaltion sodan jälkeen pitkälti julkisen vallan ja hallinnon voimalla. Valtion ja kuntien vastuu on ollut erittäin keskeinen työllistäjänä, omistajana, palveluiden tuottajana ja mahdollisuuksien tasa-arvon takaajana. Valtio ja kunnat ovat muodostaneet hyvinvointivaltion vahvan moottorin, eikä niiden asema ole kadonnut.

Yrittäjyys on noussut julkisen vallan rinnalle ja osittain sitä myös korvaamaan hyvinvointivaltion ylläpitämisessä. Muutos ripeytyi 1980-luvulla. Tänä päivänä tunnustetaan laajasti yrittäjyyden elintärkeä merkitys työllisyyden, hyvinvoinnin ja elinvoimaisuuden näkökulmasta.

Hyvinvointivaltio on muuttunut joidenkin tutkijoiden mukaan viimeisten 20–30 vuoden aikana kilpailuvaltion suuntaan. Kilpailuvaltio on jo korvannut hyvinvointivaltion. Tohtorit Pertti Alasuutari ja Anu Kantola ovat tutkimuksissaan osoittaneet kilpailuvaltion rynnineen hyvinvointivaltion ohi ja tilalle.

Millaiseksi hyvinvointivaltio ja/tai kilpailuvaltio muotoutuu 2010-luvulla? Olisiko kumppanuusyhteiskunta seuraava askel?

* * *

Mitkä ovat yhteistyöhön perustuvan kumppanuusyhteiskunnan kantavat teesit?

Perustaksi on otettava uudenlaisen elämän malli. Arvopohdintaa tarvitaan niin päättäjien kuin kansalaisten keskuudessa. Ihmisen itseauttamiskyky, kestävät henkilökohtaiset elämäntavat ja me-asenne – näiden arvojen on korvattava ahneus, itsekkyys ja nopean voitontavoittelun henki. Siitä ja vain siitä alkaa eron tekeminen kilpailuvaltion arvomaailmaan. On siirryttävä vastuullisen vapauden tielle.

Toisekseen tarvitaan kontrahti kansalaisten ja yhteiskunnan välillä. Kontrahdissa on kaksi sitoutumista. Kansalaisten on sitouduttava elämään ja toimimaan niin, että he eivät ainakaan tarkoituksellisesti omilla tekemisillään tai laiminlyönneillään aiheuta yhteiskunnalle, valtiolle ja kunnille ylimääräisiä ongelmia ja kustannuksia. Eletään siis ihmisiksi. Kontrahdin toinen puoli on yhteiskunnan sitoutuminen kansalaisiinsa niin, että työttömyyden, onnettomuuksien, sairauksien ja katastrofien iskiessä jokaisella aidosti apua tarvitsevalla on turvaverkko elämänsä tukena. Lama voitetaan ehyenä, jos tällainen kontrahti on voimassa.

Vanhasta hyvinvointivaltioideasta on syytä säilyttää mahdollisuuksien tasa-arvo. Mitä tasa-arvoisempi ja ehyempi on yhteiskunta, sitä kilpailukykyisempi on kansakunta. Senaattori Kyösti Kallio sanoi aikoinaan kansalaissodan vielä kestäessä toukokuussa 1918 Nivalan kirkossa: "Meidän on rakennettava sellainen Suomi, jossa ei ole punaisia eikä valkoisia vaan isänmaataan rakastavia suomalaisia". Tätä yhteiskunnallista ideaa voi mukaella sanomalla, että meidän on rakennettava sellainen maa, jossa ei ole a- ja b-luokan kansalaisia, vaan sekä asia- että tunnesyillä Suomen omaksi isänmaakseen tuntevia suomalaisia. Oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo ovat myönteisiä kilpailukykytekijöitä, eivät jarruja. Mahdollisuuksien tasa-arvolla maamme saa käyttöönsä kaikkien suomalaisten lahjakkuuden. Ilman tällaista voimavaraa Suomella ei ole minkäänlaisia selviytymisen tai menestymisen mahdollisuuksia tulevassa maailmassa.

Jatketaan kontrahtiajattelua. Ajankohtaisimmat vaatimukset liittyvät työelämään. Kun edellytetään työurien pidentämistä, on vaadittava parempaa työllisyyttä, eritoten nuorten työllistymistä sekä työelämän parantamista. Työnantajien ja yrittäjien velvollisuutena on parantaa johtamismenetelmiä ja hyvinvointia työyhteisössään niin, että väki tekee mielellään töitä yhteiseksi ja omaksi hyväkseen. Johtamisen ja työilmapiirin ongelmat ovat nimittäin suurimpia syitä työntekijöiden työkyvyttömyyteen, työpoissaoloihin ja sairastumisiin. Työntekijät ovat omalta osaltaan vastuussa työkyvystään, tuottavuudesta ja työpaikan ilmapiiristä. Yhteiskunnan kontolle jää kannustavuus ja perusturva.

Kolmanneksi; ei ole hyvinvointivaltiota ilman kukoistavaa yrittäjyyttä ja menestyviä suomalaisia yrityksiä. Hyvinvointivaltion keskeisiä riippuvuuksia on työllisyyden ja yrittäjyyden korrelaatio. Mitä paremmin yritykset kannattavat ja yrittäjät menestyvät, sen parempi Suomessa on työllisyys, jolloin myös hyvinvointivaltion palvelut voidaan vaivatta rahoittaa. Yrittäjyys, työllisyys ja hyvinvointivaltio ovat veljeksiä. Yritysten määrän rinnalla tärkeäksi nousevat ahkerat yrittäjät ja hyvät, kasvuun pystyvät ja kasvua hakevat yritykset. Sitä kautta työllisyys säilyy vahvana ja paranee. Tärkeämpää kuin etsimällä etsiä uusia menestystoimialoja on huolehtia erinomaisesti yritystoiminnan toimintaedellytyksistä.

Neljäs teesi liittyy sekin mahdollisuuksien tasa-arvoon. Suomi on noussut hyvinvointival­tioksi osaamispääoman turvin ja sivistyksellisen tasa-arvon pohjalta. Varattomuus, perhetausta tai asuinpaikan syrjäisyys eivät ole vaikuttaneet eivätkä vaikuta siihen, pääseekö nuori koulunkäynnin tielle. Suomen tulee pitää kiinni vanhasta periaatteesta: ei saa olla niin matalaa torppaa, etteikö sieltä voisi kouluttautumisen avulla ponnistaa eteenpäin. Tämä on mahdollisuuksien tasa-arvon ydin.

Peruskoulun jälkeisestä ikäluokasta tuhansia nuoria suomalaistyttöjä ja -poikia jää kaiken ulkopuolelle, he eivät ole koulun penkillä eivätkä töissä. He ovat jossakin, kaduilla, epämääräisissä porukoissa, kenties kotona. Tällaisia nuoria yhteiskunnassamme on kymmeniätuhansia. Tämä on kauhea inhimillinen ongelma, merkittävä resurssien menetys ja myös pelottava sosiaalinen aikapommi. Syrjäytynyt nuori maksaa 30 000 euroa vuodessa. Kysymys on pohjimmiltaan yhteiskuntarauhasta.

Yhteiskunnan vastuulla hyvinvointivaltiossa on huolehtia siitä, että jokainen nuori saa sopivaa, lahjakkuuttaan jalostavaa koulutusta ja sitä tietä välittömästi opiskelujen jälkeen myös töitä. Monen nuoren elämässä jopa puolenkymmentä vuotta menee odotellessa ja toivoessa niin koulutusta kuin työpaikkaakin. Suomella ei ole varaa sellaiseen. Nyt on löydettävä radikaaleja keinoja nuorisotyöttömyyden nujertamiseksi.

Viidenneksi; vahva valtio ja neuvottelu- ja sopimusjärjestelmä olivat vanhan hyvinvointivaltion kulmakiviä. Molempien merkitys on heikentynyt kilpailuvaltion edetessä ja markkinatalouden villiintyessä, ulkoistamisaalloissa ja tupojen väistyessä. Vanhan hyvinvointivaltion viheliäisiä piirteitä olivat hallintobyrokratian kasvu ja pitkälle päässyt holhousmentaliteetti. Tarvitsemme hyvin toimivan valtion – mutta ei laajaa – antamaan kestävät puitteet taloudelle, huolehtimaan perusturvallisuudesta ja rakentamaan infrastruktuurin. Työmarkkinoiden häiriötön toiminta ei suju ilman neuvotteluja ja sopimista. Ei pidä sulkea pois sitäkään, että joissakin tilanteissa neuvotellaan yhteiset raamit tulo- ja työmarkkinaratkaisuilla. Kolmikanta-ajattelussa on vieläkin elinvoimaisuutta verrattuna eriseuraisuuteen.

Kuudes teesi on koko maasta ja kaikista alueista huolehtiva yhteiskuntapolitiikka. On kansallinen etu pitää koko Suomen kutakuinkin asuttuna. Ja ennen muuta pitää huolehtia siitä, että maakunnissa olevat kansalliset voimavarat – niin inhimillistä osaamista, yrittäjyyttä kuin luonnonvaroja koskevat resurssit – saadaan yhteiseen käyttöön. Totta kai myös se, että suomalaisilla on oltava oikeus ja mahdollisuuskin valita asuinpaikkansa, elämäntilanteensa ja mieltymystensä mukaan, on kestävä peruste toteuttaa vahvaa aluepolitiikkaa. Nyt vaikuttaa siltä, että Suomen väestö keskittyy vauhdilla Pähkinäsaaren rajan länsi- ja eteläpuolelle. Olisi löydettävä kansallinen yhteisymmärrys aluepolitiikan tulevaisuudesta.

Viimeinen teesini koskee alkeellista perusasiaa. Aina, varsinkin hyvinä kausina, on ajateltava myös pahimpia mahdollisia aikoja. Ei tarvitse välttämättä miettiä sodan kauheaa mahdollisuutta. Pienempikin katastrofi Suomen ulkopuolella riittää sen kysymiseen, pystymmekö tuottamaan omasta takaa ruokaa, onko meillä puhdasta vettä sekä riittävästi energiaa kansalaistemme elämän mahdollistamiseen Suomessa kaikkina vuodenaikoina ja poikkeuksellisissa olosuhteissa. Ruoka, vesi ja energia ovat fundamenttien fundamentti. Tämä johtaa tietynkaltaiseen omavaraisuusajatteluun, jonka voi myös leimata impivaaralaisuudeksi, niin kuin tehdäänkin ajattelematta yhtään nokkaansa pidemmälle.

Etenkin puhtaalle, Suomessa tuotetulle ruualle löytyy tulevina vuosikymmeninä enenevästi kysyntää myös ulkomailla. Vihreästä biopohjaisesta energiasta ja siihen liittyvästä ympäristö- ja energiateknologiasta voi tulla Suomen uusi menestystarina.

* * *

Suomen menestystietä sotien jälkeen on paljon mainostettu. On selviydytty ja menestytty, myös sen ansiosta, että Suomi on valinnut itseensä luottaen ja yhteisvastuun hengessä oman tien ja hyödyntänyt vahvuutensa. Ei suomalaisten ole pakko eikä viisasta jäljitellä kaikessa ulkomaisia esimerkkejä, vaikka se monesti onkin perusteltua.

2010-luvun vaikeiden talouspulmien ratkaisemisessa auttaa kansanviisaus: Kerro totuus ja rohkaise. Ei riitä, että asioita tehdään paremmin, on tehtävä parempia asioita. Enemmän yhteisvastuuta, yhteisymmärrystä, uudistusvalmiutta ja kumppanuutta. Vähemmän itsekkyyttä, pinttynyttä muutosvastarintaa ja etuilua. Kysymys on johtajuudesta.