Millaisen puheenjohtajan keskusta tarvitsee? - "Keskustaliberalismi 20 vuotta" - aateseminaari
5.2.2010

MILLAISEN PUHEENJOHTAJAN KESKUSTA TARVITSEE?

Puheenjohtajan on organisoitava vaalivoittoihin johtava politiikka ja toiminta. Edessä ovat vuoden 2011 eduskuntavaalit ja heti perään vuoden 2012 presidentin vaalit. Keskusta­väen johdonmukainen tavoite puheenjohtajavalinnoissa kautta vuosikymmenten on ollut seuloa puolueelle voittoisa johtaja ja johto. Se on tärkeämpi peruste kuin vajaan vuoden mittaisen mahdollisen pääministeriyden kunniallinen hoitaminen.

Otetaan päältä pois pari vakiovaatimusta puheenjohtajalle. Ensinnä ikäkysymys. Puheenjohtajien ikä aloittamishetkellä on asettunut 30 – 55 vuoden ikähaarukan väliin. Yksi puolueen perustajista, Otto Karhi, oli 30-vuotias ryhtyessään johtamaan Maalaisliittoa. Santeri Alkio otti 55-vuotiaana Maalaisliiton puheenjohtajuuden 51-vuotiaana kuolleen Filip Saalastin jälkeen. Sotien jälkeen vanhin puheenjohtaja Johannes Virolainen täytti 50 vuotta vähän ennen valintaansa.

Ikäkysymys ei ole ollut eikä ole ratkaiseva. 104-vuotiaan Keskustan traditioon on kuitenkin kuulunut luottamus nuoreen voimaan ja tietty ennakkoluulottomuus. Varttunut väki on hakenut sukupolvenvaihdoksen hengessä nuoria tai nuorehkoja puheenjohtajia. Niin ikään tradi­tioon kuuluu vastuun ottaminen useista peräkkäisistä vaaleista, siis puheenjohtajuus  useamman puoluekokouskauden ajan.

Toinen vakiovaatimus on tiedon, osaamisen ja kokemuksen yhdistelmä. Ne ovatkin kiistattomia perusedellytyksiä. Varsinkin näinä aikoina yhtäältä talouspolitiikan osaaminen ja toisaalta turvallisuus-, ulko- ja puolustuspolitiikan hallitseminen ovat lähtökohtaisia edellytyksiä menestyksekkäälle puheenjohtajuudelle. Mutta heti perään on todettava, että tässäkään ei ole kysymys tietokilpailusta. Terve järki riittää pitkälle. Monesti myös intuitio on tärkeämpi ominaisuus kuin hallita pilkulleen esim. talouspolitiikan asiat. Kokemuksestakaan ei ole järkevää tehdä määräävintä valintaperustetta, vaikka se tärkeä onkin.

Keskusta menestyy vain, jos kansa kokee puolueen tarpeelliseksi oman elämänsä ja maamme kannalta. Keskustan puheenjohtajilla on ollut maan ja/tai puolueen kehittämiseen tähtäävä projekti, johon heidän työnsä on kiinnittynyt useammaksi vuodeksi. Se puolestaan edellyttää puheenjohtajalta aatteellis-strategista kyvykkyyttä.

Otetaan muutamia lähihistorian esimerkkejä. Johannes Virolainen näkemyksillään ja voimallaan laajensi ja syvensi Maalaisliiton Keskustapuolueeksi, jotta puolue olisi vahva voima teollistuvassa yhteiskunnassa. Paavo Väyrynen avarsi monin tavoin Keskustan. Esimerkiksi vuoden 1988 päätökset puolueen nimenmuutoksesta, kaksikielisyydestä ja liittymisestä liberaaliseen internationaaliin laajensivat Keskustan luonnetta ja toimintapiiriä. Tässä yhteydessä korostan kansainvälisen profiilimme vahvistamista intomielisyyden ja pysähtyneisyyden laajassa välimaastossa. Meillä on tepsiviä vastauksia ilmastonmuutokseen, köyhyyden taltuttamiseen ja rauhansovitteluun.

1980-luvun keskipaikkeilla hahmoteltiin ns. keskustalaisuuden modifiointia. Tämä tapahtui aikaan, jolloin Kokoomus oli vahvistanut asemiaan ja kannatustaan uhkaavasti Keskustan kustannuksella. Siinä uudelleen arvioinnissa otettiin huomioon yhteiskunnan toimihenkilöistyminen ja ns. keskiluokkaistuminen. Modifioinnin perussanat olivat omatoimisuus ja valinnanvara tai valinnanmahdollisuus. Ajatus oli, että ihmisellä on oltava mahdollisuus valita oman elämäntilanteeseensa parhaiten sopivat ratkaisut koko elämänkaarensa ajan. Politiikan tehtävänä on luoda nämä mahdollisuudet, myös aineellisessa mielessä. Esko Aho, johtaessaan työreformikehittelyä, laajensi keskustalaisuutta yrittäjyyden lisäksi työelämän kehittämiseen tavalla, jolla puolue johti yhteiskunnallista ja poliittista keskustelua vuosikausia Suomessa. Massiivisesta alkuvastustuksesta huolimatta monet työreformin ajatuksista on toteutettu myöhemmin poliittisina päätöksinä. Matti Vanhanen lanseerasi vuoden 2009 alussa kolmannen tien politiikan. Sen kehittely on kesken.

Lahden puoluekokouksessa kesäkuussa valittavan puheenjohtajan aatteellis-strateginen tehtävä on vastata kysymyksiin, mitä tarkoittaa kolmas tie, realistinen vihreys ja sivistys-Suomi maamme politiikassa 2010-luvulla. Juha Kuisma taustoitti kolmannen tien taustaa Keskustan uudessa järjestölehdessä Sentterissä oivallisella tavalla. Uuden puheenjohtajan projekti on antaa sisältö kolmannelle tielle niin, että siitä muodostuu Suomen politiikan suuri juonne 2010-luvulla.

Kaiken kaikkiaan; puheenjohtajalla täytyy olla kykyä, oivallusta ja rohkeutta poliittisiin avauksiin.

Uudella puheenjohtajalla on myös erityistehtävä: puolueyhteisömme uudelleen aatteellistaminen. On toki luonnollista, että pitkään jatkuva vastuun kantaminen muuttaa puolueen luonnetta valtionhoitajuuden suuntaan. Näin on käynyt kaikille keskeisille puolueille, SDP:lle ehkä eniten taannoisina vuosina. Samalla valtionhoitajuuteen liittyy puolueyhteisön rikkaruohoistumista, aatteellisuuden ohenemista. Monesti väitetään, että kyllä teot paljastavat arvot ja aatteen. Se on totta. Teoista ja toiminnasta täytyy huokua puolueen arvopohja ja aatteellinen näky. Se ei riitä. On myös puhuttava, jopa saarnattava, puolueen tarkoituksesta ainakin puolueyhteisön omissa tilaisuuksissa niin, että kaikki tietävät ja sisäistävät, minkä vuoksi Keskusta on olemassa ja minkä vuoksi juuri minä haluan toimia keskustayhteisössä, olipa luottamustehtävä mikä tahansa. Uuden puheenjohtajan on organisoitava Keskustan aatteellistaminen ja noustava myös julistajan ja linjanvetäjän asemaan. Rajaa on vedettävä rohkeasti niin vasemmalle kuin oikeallekin.

Ehkä kaikkein tärkein vaatimus liittyy persoonaan, karaktääriin, luonteeseen. Keskustan puheenjohtajalta kysytään paineensietokykyä, olipa hän hallituksessa tai oppositiossa. Jokainen puheenjohtajamme on joutunut ns. myllytykseen. Onpa pistäydytty käräjätuvassakin. Uudella puheenjohtajalla on edessään inhorealistinen näköala. On syytä varautua julkiseen kaappitarkastukseen ja on otettava huomioon, että puheenjohtajan eteen voi siunaantua mitä kummallisimpia puolueeseen liittyviä pulmatilanteita, joista on selviydyttävä uskottavasti ehyenä.

Keskustassa vaikuttaa erilaisia virtauksia. Tällainen monipuolisuus on mahdollisuus ja rikkaus. Niihin on osattava suhtautua rakentavalla tavalla. Klikkejä on vältettävä ja ne on purettava, jos niitä on. Tässä kysytään puheenjohtajan persoonaa. Me-henkinen puheenjohtaja toimii reilulla meiningillä. Se on vastakohta minä-linjalle. Uuden puheenjohtajan tehtävänä on juurruttaa Keskustaan sellainen uusi kulttuuri, jossa ajatellaan enemmän yhteistä menestystä ja vähemmän henkilökohtaista valtaa. Puheenjohtajan, kuten muidenkin puolueen johtohenkilöiden, pitää olla yhteispelin rakentajia, ei kuppikuntien perustajia ja ylläpitäjiä. Valta, politiikka ja puolue kuuluvat yhteen, mutta jos vallankipeys pääsee niskan päälle, se kostautuu tappioina ja rikkinäisyytenä.

Uusi puheenjohtaja valitaan Keskustan poliittis-aatteellisesta valtavirrasta. Puheenjohtajalta edellytetään erilaisten virtausten puolueessa avarakatseisuutta ja yhdistämis- ja sovittelutaitoja. Valtavirta-ajattelu ei tarkoita keskinkertaisuutta eikä tylsää keskiarvopolitiikkaa. Keskustan valtavirrasta katsotaan tulevaisuuteen ja tehdään sen mukaisia ajassa olevia valintoja.