Sote suurennuslasin alla - Töllötin
4.1.2010
SOTE
SUURENNUSLASIN ALLA
Ylä-Savon
sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä (sote) aloitti
käytännön toimintansa virallisesti 1.1.2010.
Aivan
joulun alla yhtymän valtuusto päätti vuoden 2010
budjetistaan. Se koottiin kiireellä, mistä johtuen yhdessä
päätettiin tarkistaa alkavan vuoden maaliskuuhun mennessä,
onko budjetissa korjattavaa esimerkiksi kuntien
maksuosuuksien osalta.
Sote-kuntayhtymästä on ollut kiitettävän paljon
parranpärinää eikä se ole laantunut toiminnan alettuakaan.
On selvää, että keskustelu soten hyödyistä ja ongelmista
jatkuu.
"Laatikkoleikit" ovat saaneet jopa leijonanosan
sote-pohdinnoissa. Kyllähän hallintomalli – himmeleineen –
vaikuttaa monimutkaiselta ja raskaalta. Se on myönnettävä,
mutta samaan hengenvetoon on todettava, että ilman
kompromisseja yhteistä yläsavolaista sosiaali- ja
terveydenhuollon järjestelyä ei olisi syntynyt.
Neljän
naapuruksen tahdot on sovitettu yhteen himmeleitä
muistuttavalla tavalla.
Mutta
yhtä selvää on, että hallintomallia, organisaatiota ja
varsinkin toimintakulttuuria täytyy muotoilla toimivammaksi
aikaa myöten saatavien kokemusten mukaisesti.
Nyt
sotessa tarvitaan työrauhaa. Yhdessä on haettava
kunnianhimoisesti niitä hyötyjä, joita varten hynttyyt
päätettiin lyödä yhteen. Kysymys on sosiaali- ja
terveydenhuollon palvelujen kustannustehokkaasta
tuottamisesta ja tarjoamisesta neljän naapurin asukkaille
mahdollisimman tasa-arvoisesti nopeasti ikääntyvässä
Ylä-Savossa.
Tämä
päätehtävä on pidettävä kirkkaana mielessä varsinkin
silloin, kun tuuli tuivertaa.
Sote on
suurennuslasin alla. Sekin on vain luonnollista. Vasta
tulokset ratkaisevat, miten yläsavolaiset suhtautuvat tähän
yhteistyöhön. Nyt päättäjien on tuettava yhteistuumin
liikkeelle sysäämäänsä hanketta. Siihen ei veneenkeikuttelu
sovi. Todellisen arvioinnin aika tulee tuonnempana.
Keskinäinen luottamus on sote-hankkeen onnistumisen avaimia.
Sitä on vaalittu ja siinä on onnistuttukin. Luottamuksen
tueksi tarvitaan tervettä järkeä ja valmiutta tehdä asioita
uudella tavalla.
Toivotan
lukijoilleni turvallista uutta vuotta.


|